::Yritys::

Välisuomen Imubetoni Oy (VIP-LATTIAT) on vuonna 1997 perustettu (betonialan) yritys, jonka pääpaikka sijaitsee Vimpelissä, Etelä-Pohjanmaalla. Työntekijöitä palveluksessamme on kymmenestä viiteentoista.
Yrityksemme nykyinen toimiala käsittää kokonaisvaltaisen betonilattiarakentamisen; asiakkaan tarpeiden mukaan.
Olemme myös erikoistuneet pumpputasoitelattioiden valmistukseen.
Lisäksi toimialaamme kuuluu maanvaraisille lattioille tarkoitetun
ALUMASTER 150 liikuntasaumaelementin valmistus ja markkinointi. Huippulaadun takaa osaava ammattihenkilöstö ja viimeisintä teknologiaa edustava konekalusto.
Asiakkaamme muodostuvat yksityisistä rakentajista aina suuriin rakennusliikekonserneihin.
Välisuomen Imubetoni Oy toimii koko Suomen alueella.





TOIMINTAMME PERUSTANA OVAT


Asiakaslähtöisyys

  • Palveluiden toimittaminen oikea-aikaisesti asiakkaan toivomalla tavalla ja laadulla

Kannattava toiminta

  • Yhteisiä tavoitteita asiakkaiden, työntekijöiden ja omistajien kesken
  • Kehittyneitä toimintatapoja ja - välineitä
  • Toiminnan jatkuvuutta sekä turvattua toimeentuloa

Jatkuva kehittyminen

  • Pyrkimyksenä asiakkaiden kokonaisvaltainen palveleminen
  • Toiminnan kehittäminen
  • Ammattitaidon ylläpitäminen
  • Haasteiden ottaminen

Ympäristö

  • Ympäristöystävällisten ratkaisujen käyttämistä
  • Työturvallisuutta ja työviihtyvyyttä